Kesäkeitaan rakentaminen alkaa

Kaksi lepotuolia Kesäkeitaalla Tampereen teatterin suuntaan, toisessa istuu henkilö. Värikästä lippusiimaa ja Kesäkeitaan istutuksia.

Keskustorin kesäkeitaan rakentaminen aloitetaan maanantaina 25. huhtikuuta. Rakentamisen aikana Keskustori on aidattu työmaa-alueeksi. Yhteisterassi avataan 11. toukokuuta.

Kesäkeitaan vehreää tunnelmaa, istutuslaatikoita, kukkia ja aurinkovarjoja

Kesäkeidas rakennetaan viimevuotiseen tapaan Keskustorille, Raatihuoneen ja Tampereen teatterin väliselle alueelle. Keskustorin tapahtumaolosuhteita on parannettu jo maaliskuusta alkaen vesi- ja viemäritöillä.

Kesäkeitaan aluesuunnittelussa uutta on Keskustorin suihkulähteen viereen toteutettava piazzamainen istuskelualue, myös erilaisiin sääolosuhteisiin on varauduttu entistä paremmin.

– Terassille tulee lämpölamppuja, jättivarjoja ja tuulensuojia, joten kesäkeitaalla voi oleilla myös hieman harmaammallakin säällä, kertoo tapahtumapäällikkö Saara Saarteinen.

Toukokuussa kiekkohuuma yltää myös kesäkeitaalle, sillä 500 asiakaspaikkaa kattavan terassin screeniltä tullaan näyttämään kaikki 2022 Jääkiekon MM-kisojen pelit.

Tänä kesänä kesäkeitaan makumaailma on entistä laajempi, sillä yhteisterassilla avautuu jopa yksitoista ravintolaa: Bodega Salud, Hoax & Tiima, Los Pollos, Pella´s café, Ravintola Hook, Ravintola Maranga, Ravintola Pons, Ravintola Ukkometso, Sasor Restaurant & Winebar, SAWUkeidas ja Teerenpeli Tampere.

Kesäkeidas on avoinna 11.5.-14.8.2022.