Keskustorin kesäkeidas avautuu 11.5.

Rakentuvaa kesäkeidasta, Raatihuone taustalla ja orvokkilaatikoita edessä

Keskustorin kesäkeidas avaa jälleen porttinsa Tampereen sydämessä keskiviikkona 11.5. kello 11 ja kutsuu kaupunkilaiset hengähtämään hetkeksi kahvikupposen, laadukkaan ruoan ja juoman sekä 2022 Jääkiekon MM-kisalähetysten parissa – tai ihan vain oleskelemaan ja nauttimaan kesästä.

Uudistetut menut ja uusia ravintoloita

Ravintoloiden määrä Keskustorin vehreällä jättiterassilla on täksi kesäksi noussut kahdeksasta yhteentoista. Tänä vuonna kesäkeitaalla on panostettu erityisesti ruokavalikoiman monipuolisuuteen, joten tarjolla on entistä enemmän vaihtoehtoja esimerkiksi lapsille ja erityisruokavalioita noudattaville.

Kesäkeitaan ruokalistalla on luvassa muun muassa Espanjan, Kreikan, Lähi-idän ja Georgian makuja, siipiä ja muita kanaherkkuja, lohikeittoa ja uuniperunoita, toasteja ja salaatteja sekä fajitoja, hampurilaisia ja vegemättöjä. Jälkiruoaksi voi tilata vaikkapa kakkua, churron tai juustolautasen. Ruoka- ja juomatarjoiluista vastaavat Bodega Salud, Hoax & Tiima, Los Pollos, Pella’s Café, Ravintola Hook, Ravintola Maranga, Ravintola Pons, Ravintola Ukkometso, Sasor Restaurant & Winebar, SAWUkeidas ja Teerenpeli Tampere.

– Kesäkeitaan tarjonta on tänä vuonna entistä monipuolisempi ja palvelee ruokapuolella hyvin erityyppisiä kuluttajia vauvasta vegaaniin, kevyestä lounaasta maukkaaseen illalliseen. Myös juomatarjonta on laaja ja laadukas. Oluita, viinejä ja cocktaileja löytyy monenlaisia, alkoholittomia vaihtoehtoja unohtamatta. Isollakin ystäväporukalla voi kerääntyä saman pöydän ääreen ja noutaa jokaiselle sopivaa syötävää ja juotavaa eri ravintoloista. Ehkäpä hienointa kesäkeitaassa on monipuolinen tarjonta, kuvailee Sasorin ravintoloitsija Sari Sorri.

Terassilla pärjää myös hieman perinteisemmällä suomalaisella kesäsäällä, sillä alueelle on tulossa lämmitettyjä markiisikatoksia, jättivarjoja ja tuulensuojia. Ikärajattomalla ja pääsymaksuttomalla alueella on yhteensä 500 asiakaspaikkaa.

MM-kisakatsomo ja muut vuoden 2022 ekstrat
Kesäkeitaan skriinillä näytetään kaikki 2022 Jääkiekon MM-kisojen Tampereella pelattavat ottelut. MM-kisojen ajaksi kesäkeitaan ja Frenckellinaukion väliin nousee myös koko perheen jääkiekkoaiheinen aktiviteettialue. Kesäkuussa tämä sama ns. Molinin tontti muuntautuu voimistelufestivaali Gymnaestradan oheisnäyttämöksi.

Aukioloajat

Kesäkeidas on avoinna joka päivä aamupäivästä iltamyöhään 14.8.2022 asti. Juhannuksena suljettu.

ma–to klo 11–22
pe–la klo 11–24
su klo 11–22

Kaikki ravintolat ovat avoinna joka päivä klo 11–19. Klo 19 jälkeen aukioloajoissa saattaa esiintyä ravintolakohtaista vaihtelua. MM-kisojen aikana sulkemisajat joustavat Suomen pelien mukaan.

Kesäkeitaan toteuttavat Tampereen kaupungin tapahtumapalvelut ja Viiden tähden keskusta -kehitysohjelma.